Mitä tekee devaaja Granitella, pienessä riskienhallinnan pilvipalvelujen tuotetalossa?
Graniten pienessä, 23-henkisessä yrityksessä ohjelmistokehittäjillä Heikillä ja Samulilla on työpöydällä mahdollisuuksia valita miten he kehittävät tuotetta eteenpäin ja toteuttavat asiakkaiden toiveita.
Miltä devaajien työ päivittäin näyttää ja millaisia ongelmia he ratkovat? Annetaan Heikin, Samulin ja Henrin kertoa!
Tuotetiimillä selkeästi omat tontit sekä yhteinen ymmärrys kehityssuunnasta
Devaajamme Heikki ja Samuli ovat osa yhdeksän hengen tuotetiimiä, johon kuuluvat lisäksi testaajat ja DevOps-osaajat. Henri taas toimii tuotetiimin Team Leadina. Pienenkin tiimin sisällä tehtävät muovautuvat ja vaihtuvat omien mielenkiintojen mukaan – esimerkiksi yksi testaajista on siirtymässä seuraavan puolen vuoden aikana devaajan hommiin.
Miten vastuut tiimissä jakautuvat?
Heikki vastaa tiimissä käyttöliittymän teknisestä arkkitehtuurista sekä toimii tuotetiimin fronttiin liittyvien asioiden teknisenä konsultoijana. Hän arvioi toivottuja uusia muutoksia ja ominaisuuksia sekä pohtii parhaita tapoja toteuttaa sen. Toki Heikki myös korjailee bugeja tai muita haasteita ohjelmistossa jos sellaisia ilmenee.
“Minun hommissa loppukäyttäjä on meidän asiakas”, hän tiivistää.
Samulin loppukäyttäjä onkin tavallaan Heikki, sillä Samuli vastaa backendin kehityksestä. Hän on tuotetiimin tekninen asiantuntija, joka tietää palvelinpuolen parhaat temput ja osaa arvioida kehitykseen käytettävän ajan ja tarvittavat resurssit.
“Pitkälti työ on ongelmien selvittelyä ja pääsen miettimään koko ohjelmiston arkkitehtuuria. Asiakas- tai myyntityö ei kuulu pöydälleni, joten pystyn tosissani keskittymään itse koodiin”, hän toteaa tyytyväisenä.
Henri pitää Team Leadina huolta palapelin liikkuvista palasista toimien tiimin linkkinä tuotetiimin ja yrityksen muiden tiimien välillä. Hän tulkitsee myynnin, sekä asiakas- ja projektitiimiläisten ajatuksia siitä miten Graniten ohjelmistoa voisi käyttää ja kehittää. Henri varmistaa, että tiimillä on prioriteettilistaus kunnossa ja huolehtii siitä, mihin suuntaan ohjelmiston kehitys isoon kuvaan liittyen on menossa.
“Henri mahdollistaa sen, että me voimme Samulin kanssa keskittyä tärkeisiin asioihin. Meillä ei ole liikaa vastuuta niin, että koodin lisäksi olisi paljon muuta substanssia mitä hallita”, Heikki kehuu Henriä.
Selkeät tontit tiimillä ovat siis kaiken a ja o. Kaikilla on kuitenkin kokonaiskäsitys kehitystyöstä ja muiden tonteista.
“Ollaan vähän fullstack kaikki. Sitten kun keskustellaan yhteisesti asioista ei ole tarvetta selitellä itseään tai madaltaa rimaa, kun kaikilla on hyvä metakäsitys asioista”, Heikki tarkentaa.
Työpäivisin ongelmanratkaisuja ja kehitystyötä – ei turhissa palavereissa istumista
Pienessä firmassa kehittäjät tuntevat tuotteen kuin omat taskunsa, joka tuo varmuutta päivittäiseen tekemiseen ja kehittää asiantuntijuutta pidemmällä tähtäimellä.
Millaisia päivittäisiä hommia tiimillä on pöydällään?
“Backendin puolella päivät sisältävät paljon asioiden katselmointia, koodin kirjoittamista, uusien ominaisuuksien kehittämistä, bugien korjaamista, uuden opettelua ja jonkun verran dokumentointia. Pääpointti on kuitenkin kehityksessä”, Samuli listaa.
Heikki taas aloittaa päivänsä tutkimalla voisiko hän auttaa helpdeskiin tulleissa kysymyksissä ja pulmissa.
“Juoksevia asioita, kuten erilaisten bugien korjailua tulee ajoittain, mutta ne pitävät homman mielenkiintoisena. Siitä sitten siirryn päivän kehityshommiin frontin puolella”, Heikki kertoo.
Palavereissa kehittäjät eivät viikon aikana istu muutamaa hassua tuntia pidempään. Tuotetiimin sisällä viikoittainen yhteinen palaveri ja Slack toimivat kanavina jakaa ja vaihtaa ajatuksia yhdessä.
“On kiva, että saa keskittyä oikeasti siihen mitä on tullut tänne tekemään.”
“On kiva, että saa keskittyä oikeasti siihen mitä on tullut tänne tekemään”, Samuli tiivistää.
Päivittäin koko tuotetiimi siis ratkoo yhdessä riskienhallintaan ja tietoturvaan liittyviä haasteita. Kehittäjät pitävät huolta, että Graniten ohjelmisto toimii ja kehittyy eteenpäin.
“Huolehdimme myös koko ajan siitä, että kehitys on tietoturvallista”, Samuli kertoo.
Tuotetiimi pääsee suhteellisen itsenäisesti vaikuttamaan siihen, miten he toteuttavat toivotut kehityssuunnat. Henrillä tuotteistaminen on vahvasti työpöydällä ja ratkoo siihen liittyviä pulmia päivittäin.
“Isot linjat tulevat tietenkin koko firman yhteisestä strategiasta, mutta me mietimme käytännön tasolla itse sen miten me viemme tiimiä ja meidän työtä kohti firman yhteistä missiota”, Henri kertoo.
👉Lue tästä 10 asiaa, jotka tekevät Granitesta fullstack-devaajalle suostuisan työpaikan
Miten riskienhallinta ja tietoturva näkyvät tiimin työssä?
Jos työskentelee riskienhallinnan pilvipalvelujen tuotetalossa, voisi kuvitella aiheen näkyvän itse työn teossa. Onko näin?
“Itse koodissa riskienhallinta ei näy kyllä mitenkään”, Heikki virnistää.
“Mutta tietoturvallisuus on kyllä meidän tekemisen ytimessä”, Henri täydentää.
“Koko sen kuusi vuotta kun olen talossa ollut, on tietoturva ollut ykkösprioriteetti. Vuosien varrella olen kyllä todistanut, että väitteelle löytyy tukea. Jos aukkoja jostain löytyy niin se asia otetaan vakavasti”, Samuli kertoo.
“Tietoturvallisuus on kyllä meidän tekemisen ytimessä.”
Suutarin lapsella on tässä kohtaa siis kengät tukevasti molemmissa jaloissa.
“Ohjelmisto auditoidaan usein ja testaamme löytyykö sieltä puutteita tai aukkoja. Huolehdimme myös siitä, että päivitetään ohjelmistossa hyödynnettäviä komponentteja”, Henri kertoo.
Tuotetiimin osaamista ja ymmärrystä kehitetään aktiivisesti. Vähintään kerran vuodessa koko tiimille järjestetään yhteinen koulutus, joka liittyy yleensä jollain tavalla myös tietoturvallisuuteen.
Kehittäjille tarjolla on siis oiva erikoistumisen paikka tietoturvallisuuden saralla.
“Tietoturvallisia toimintatapoja mietitään paljon tiimin kesken. Emme myöskään odota sitä, että jotain hälyttävää tapahtuu vaan tietoturvallisuuden tasoa halutaan nostaa ennakoivasti”, Henri lisää.
TOP 3 mieluisimmat asiat devaajan työssä Granitella 🧡
1️⃣ Pääsee kehittämään asioita ja miettimään ratkaisuja – ihan oikeasti
“Kehitettävää löytyy, mutta se on itselle tosi mieluinen juttu. Kun pääsee arkkitehtuurista lähtien miettimään miten asiat olisi järkevin ratkaista, saa ihan eri tavalla onnistumisen kokemuksia. Ja oppii tietenkin valtavasti”, Samuli kertoo innoissaan.
2️⃣ Oma kädenjälki näkyy konkreettisesti asiakkaan elämässä
“Olen ollut koko työurani Graniten kokoisissa tuotetaloissa. Tuotetta kehittäessä tykkään erityisesti siitä, että oman kädenjäljen ja panostuksen näkee todella konkreettisesti. Isommassa organisaatiossa tai kehittäjätiimissä se ei varmasti olisi samalla tavalla mahdollista. Granitella voimme koko tiiminä olla todella ylpeitä siitä millainen se täysin meidän kehittämä tuote oikeasti on”, Henri kertoo.
“Työ ei myöskään ole mitään pienten bugikorjausten näpertämistä, vaan toteutamme isoja ominaisuuksia, joilla on merkitystä”, Samuli jatkaa ja komppaa Henriä.
3️⃣ Tiimillä vapauksia ja vastuuta viedä yrityksen missiota eteenpäin
“Meillä kehittäjät pääsevät itse suunnittelemaan miten asioita tehdään. Toki meillä on isot linjat tiedossa ja niiden mukaan mennään, mutta kyllä kehittäjät päättävät täysin itse miten asiat toteutetaan”, Henri tiivistää.
“Vastuuta täällä saa, mutta samalla oppii valtavasti. Itse olen nauttinut tästä täysin rinnoin”, Samuli virnistää.
Mikäli kiinnostuit Granitesta työpaikkana, käy katsomassa avoimet positiot täältä!